‘Kojukuvaaminen’

Pari pönöä kojulta..

Ei mitään uutta, tahi perin järisyttävää tapahtumaa kopilla. Kiitos kahvin juonnin, puolen päivän aikaan pidettiin pikku paussi ja huomattiin aiemmin syksyllä ja talvella värjötellyt pyy aukon laidan koivikossa. Allekirjoittaneelta jäi kuvat ottamatta, josko sitä kevväämmällä.. Viimeisen kuukauden aikana ei ole enää kuusitintit ruokinnalla käyneet, tilalle saatu pari työhtistä, sekä käppärikoiras..

Pitkästä aikaa tuli mentyä pelkän 70-200 turvin, tuosta päivän tuotokset..

Ruokahuoltopäivä

Hyvin on talven alettua sapuska kojun kupeesta kelvannut. Tähän mennessä on hävinnyt noin 50 kiloa auringonkukkaa, 12 kiloa rasvasiemenseosta, jokunen pähkinä ja vähän kauraa. Tänään piti nousevien pakkasten varalta käydä tarkistamassa ruokintapönttöjen tilaa ja kelkkoa lisää apetta pöytään. Ihan hyvä näin, vaikkei siellä vielä ämpärin pohja paistanutkaan.. Pakkasta ei ollut tänään edes kahtakymmentä astetta, eikä kopissa tullut kökötettyä kovin montaa tuntia, mutta silti, varpaat  ja kämmenselät alkoi ilmoitella toivetta tulevalle talvelle, projektia tulevalle syksylle.  Josko sitä taipuisi eristettyyn kojuun tai nykyisen eristämiseen..

Närhille pähkinöitä..

Harjoitteet kojumäellä jatkuu.. Hissukseen hiomalla, vähä kerralla parantaen. :)

Pitkästä aikaa; Valokuvia linnuista

Jollen väärin muista, niin kuukauden päivät tätä piti taas ootella, viikon verran forecasta fiilistellä.. Auringonvaloa!

Muutoin aika normi päivä kopilla, hämärissä tötteröt ojennukseen ja iltapäivällä pois. Kahvi oli hyvää, samoin eväs..

Jouluviikon harjoitteita..

Muutama kuva tämän päivän kojusessioista.. Piristykseksi satoi lunta veden sijasta ja vähästä valosta huolimatta hommaan sai helpommin edes jotain vaihtelua. Toki päivään mahtui muutama dejavu, jotta nämä kuvat mulla jo on… Ilokseen voi myös todeta, että harmaapääpari on selkeästi oppinut kulkemaan ruokinalla, muutakin kuin satunnaisesti. Vielä kun saisi keväthankien valot ja keväthanget..

No nyt!

Kopilla taasen aamusta Makkosen kanssa..  Tänään oli ihan hyvä päivä kuvailla, riitti sutinaa ja valojakin hetkittäin.. Tintit ja närhet heti auringon noustua, hiukka myöhemmin käpytikka… ja viimein myös harmaapää, tällä kertaa tosin rouva liikenteessä..

Talveks kääntyy..

..Sittenkin. Tänään piti olla valoja, mutta vähiin jäi.. Muutama yritelmä aiheen tiimoilta..

Tinttejä studiolta..

Syyskuvaston kuvaukset jatkuu.. Tänään haettiin passikuvia ja potretteja, närhillä vapaapäivä, tikat eivät tänään vaivautuneet edes kuvauspaikalle..

Marrasvaloissa..

No närhee. Taas. Pikku tuuletuksenkin paikka oli tänään, ruokinnalla viimeviikonloppuna nähty harmaapääukko näyttäytyi tänäänkin.. Kuvia aiheen tiimoilta ei tietenkään tässä vaiheessa ole,jahka sitä seuraavaan settiin saisi edes yhden.. Ensimmäinen oikea pakkasyö(-8) tuntui näkyvän ruokinnan asiakaskunnassa muutoinkin.. Yhden närhen sijasta kojun ympäristössä vilisti niitä kolme, miltei koko valoisan ajan, tiaisiakin tuntui olevan viime kertaista enemmän.

Närhee..

Lauantaipäivä kojulla.. Aamupäivällä saapuiltiin siinä vähän ennen kymmentä toimintapaikalle. Näkyvyys kohtalainen, valo tasaista ja vähäistä, marraskuista. Muutama auringonkukansiemen maisemaan, viime kerralla tuodun ketun tarkistus ja toteaminen , että ei oo vielä kelvannut..

Ja passiin. Perustiaiset(kuusi,tali, sini,hömö) pitivät elämää yllä siivet huristen, pikku odotuksella myös pari närheä paikalle. Kauempana kaiholla huuteli tulkku. Välistä syöttöpuilla kävi vierailemassa käpytikka,  syöttöpuun vieressä myös harmaapääkoiras.. Se oli tänään vielä kovin tottumaton ja totesi melko nopeasti talin puuttuvan. Kauempaa hetken huuteli ja sitten katosi.. Närhet olivat viimekertaa suostuvaisempia kuvattaviksi, joten niitä enimmäkseen kortille rouskutettiin..  Suapi nähä mitä enskerralla..

Palaa ylös