Tällä kertaa retkelle tuli lähdettyä veljen kanssa kaksistaan. Reissu UKK:n kansallispuistoon oli itänyt suurpiirteisesti vuoden päivät, alkuperäinen tarkoitus oli lähteä kesemällä katselemaan vehreämpää Koilliskairaa, mutta jotenkin lähtö kuitenkin venähti ruska-ajan puolelle..

10.09.11 JKL – Aittajärvi – Maantiekuru

Matkaan lähdettiin siinä aamu seitsemän korvissa, ajovuorot onnistuttiin jakamaan melko tasaisesti neljään himpun yli kahdensadan pätkään. Aamukahvi osui Pyhäjärven kohdille ja lounasta nautittiin Iissä.. Viimeinen pyssäys Rovaniemellä ja alkuillasta kuuden aikoihin tie löytyi Luttojoentielle ja siitä Aittajärven pysäköintialueelle. Äkkiseltään laskien parkkipaikalla oli kymmenkunta kanssaretkeilijän autoa.

Kun rinkat saatiin selkään alkoi Aittajärven kahlaamon haku. Noin puolen kilometrin tepastelun jälkeen vastanuoritetyt kengät saikin sitten riisua ja vaihtaa jalkineet kevyempiin. Suomujoki oli ylitetty ja matkaa jatkettiin vielä mäntykankaalla poroaidan paremmalle puolelle, Maantiekurun tulipaikalle. Teltta pystyyn ja unta palloon. Lähemmäksi 900km päivämatka takasi sikeät unet.

11.09.11 Maantiekuru – Kuotmuttipää – Sarvijoen latvus – Pälkkimäpää -Pälkkimäoja

Harmaaseen aamuun heräiltiin jälleen vanhasta muistista seiskan pintaan. Läheiselle rämeelle laskevasta purosta puurovedet, apetta rinnan alle, leiri läjään ja matkaan. Jonkinsorttisen ylimääräisen intoutumisen ajamina lähdettiin heti aamusta poluttomaan mäkeen, tavoitteena päästä avotunturissa helpommalla.

Toisin kävi. Helppokulkuista tunturikoivikkoa riitti Kuotmuttipään rinteellä parisen kilometriä, jonka jälkeen käyrää seuraamalla koivikko kävi turhan tiukaksi ja vaikeakulkuiseksi. Takaisin Maantiekuruun ja taas ruokaa, jottei vallan vaelluksellaan väsy.. Ruualta lähdettiin kulkemaan helpompikulkuista polkua kohti Sarvijokea .Kaarnepäästä etelään työntyvän selänteen laella pidettiin jälleen pidempi juomatauko, kuvaillakin ehti.

Keli alkoi olla selkenemään päin. Samaista harjannetta seuraillen lähdimme laskeutumaan Sarvijoen latvojen risteykseen ja siitä edelleen eteenpäin läntistä haaraa seurailleen aina Pälkkimäpään kupeelle asti. Pikkuhiljaa alkoi olla aika etsiä sopivaa leiripaikkaa ja sellainen löytyikin Pälkkimäpään etelärinteeltä, Pälkkimäojaan laskevan puron varresta. Ilta-aurinko loi rinteelle kauniita säteitä ja kovasti siinä leirinteon ja ruuanlaiton lomassa piti koittaa kuvailla.. Taaseen täydellä mahalla pussiin ja sikeitä unosia..

12.09.11Pälkkimäoja – Paratiisikuru – Sarviojan autiotupa

Klo 06.58. Sade ropisee teltan kattoon. Alkuperäissuunnitelma meni reisille tässä vaiheessa. Vielä illalla edessämme komeana ja uljaana siintänyt Sokosti oli nyt visusti pilven sisässä, joten sille kiipeäminen olisi todennäköisesti tällä kokemuksella äärimmäisen tyhmää ja kokemuksesta riippumatta myös turhaa ja tarpeetonta.

Siispä takaisin telttaan aamupalan ja kartan äärelle. Päädyttiin ratkaisumalliin jossa aikaa vietetään lämpimässä makuupussissa jokunen tovi ja sitten rykäistään leiri läjään ja edetään pitkin Pälkkimäojan vartta, aina latvalle asti. Siitä oli tarkoitus jatkaa Riitelmäpään ja Suppu- Kotavaaraan välistä Muorakkavaaranruoktuun autiotuvalle, mutta toteutusvaiheessa jokin meni ratkaisevasti pieleen… Tuuli, sade, sankka sumu..? Jokin raskas aivopieru ajoi meidät itä – kaakon sijasta pohjoiseen pitkin paratiisikurun “rumempaa haraa” Sarvijoen autiotuvalle asti. Leirin sai hyvin tehtyä sinnekin, samoin avotulta kenkien kuivaamiseen, mutta sisällä itävä pieni eränkävijä koki RASKAAN kolauksen..

13.09.11Sarvijoen autiotupa – Paratiisikuru – Sarvijoen autiotupa

Edelleen sataa. Välillä tihkua, välillä ihan oikeastikkin. Eilisen toilauksesta johtuen emme lähde kohti Pirunporttia ja Paratiisikurua, vaan päädymme jättämään leirin pystyyn ja suuntaamme aamupuuron ja lähes tarpeettoman kamppeiden kuivattelun jälkeen päiväretkelle Paratiisikuruun. Tällä kertaa tiedostamme todellisen sijaintimme ja myös sen, kummalla kurun haaralla saattaisi olla enemmän nähtävää.

Iltapäivällä kahden aikoihin löytyy kurun risteys ja näkymä muuttuu satumaiseksi. Sade jatkaa edelleen vihmomistaan puuskittaisen tuulen säestyksellä, jättäen mahdollisuuden kuvata vain tuulen alapuolelle, vaan mikä tärkeintä silmä nauttii ja sielu lepää.

Kurun perälle päästyämme nautimme pussilliset lounasta ja käännymme paluumatkalle. Mukavana yllätyksenä kurun ylemmän lammen rannasta löytyy vielä koskikara kuvattavaksi. Muutaman kuvan se antaa ottaa, kunnes lähtee nousemaan ylös kohti Ukselmaa nousevaa sivuhaaraa. Me jatkamme takaisin teltalle.

Kun vielä illallakin sataa, alkaa tuntua, että forecan ennuste saattoi olla melko vedenpitävä ja kohdilleen osunut. Luvassa olisi hyvin varmasti vielä muutaman päivän satelut ja meille sade alkoi vähitellen riitää. Ei sillä, etteikö sateessa retkeily olisi mukavaa, kun on kuivia kamppeita ja kaikkea, mutta kun uskollisesti ja hyvin viitisen vuotta palvelleet kengät alkoivat sanoa tässä kohtaa sopimustaan irti, kääntyi päätelmä sellaiseksi, että pakko ei ole olla.

14.09.11 Sarvijoen autiotupa – Maantiekuru – Aittajärvi – JKL

kartta

Satelee..

Aivan kuten eilen ja toissapäivänä.. Ajatus palaamisesta Aittajärvelle saa vahvistuksen ja siinä kahdeksan – puoliyhdeksän aikoihin kamppeet on kasassa ja aamiaiset sisäistetty. Lähdemme tarpomaan Sarvijoen vartta kohti Sudenpesän varaustupaa ja siitä polku vie takaisin Maantiekuruun.

Keitintä ei matkalla juuri jakseta kaivella esiin. Välillä pidetään pidennettyjä juomataukoja müslipatukka- ja banaanilastuhöystöllä ja näin edeten saavumme Suomujoen varteen kahlaamolle siinä kahden maissa. Huonosti kuivaneet kengät jalassa ylitys menee samalla sykkeellä ilman ihmeempiä pysähtelyjä. Viimeisen puolikilometriä jalassa on sitten läpimärät kengät.  Autolle saavuttuamme huomaamme Aittajärveltä erömaaosaan siirtyneiden populaation vähintäänkin kaksinkertaistuneen, ainakin muista autoista laskien..

Kuivia kamppeita ylle, märkiä autoon ja tien päälle, kohti Jyväskylää. Suurpiirteisesti samoja pitstop – paikkoja käyttäen saavumme Jykylään hieman ennen kahta. Unta ei tarvitse houkutella, taaskaan.

Jo tässä vaiheessa, tätä kirjotellessa huomaa, ettei viisipäiväisestä pikavisiistä ollut hiljattain diagnosoidun lapinhulluuden tappajaksi. Taudinkuva mitä ilmeisimmin syvenee, siispä jo seuraavaa muhitelen..