Maanantai aamuna starttailtiin aamukuuden kieppeissä kohti pohjoista. Kokoonpano koostui kolmesta Jyväskyläläisestä ympäristönhoitajaopiskelijasta, sekä yhdestä Kemijärven vahvistuksesta. Kaikkia yhdisti kuitenkin kiinnostus valokuvaamiseen ja luontoon. Maanantai meni siis ajellessa ja Lapin päässä viimehetken ruokaostoksia tehden.

Mökki oli vuokrattu Inarijärven Nanguvuonon rantuudelta ja kun otsalampun valossa, illan hämärtyessä saatiin viimeinen puolentoista kilometrin “roinankantovaellus” parkkipaikalta suoritetuksi mökille, alkoi retkue olla saunaa vailla valmis unille.

Tiistai meni vielä edellispäivän matkustuksesta toipuillessa ja nukuttua tuli miltei puolille päivin. Herättyään tuli kuvattua pihapiirissä aamupuuroaan syövää kuukkelia ja iltapäivällä lähdettiin vielä Nellimin kylään. Iltatuimasta retkeä jatkettiin makkaratulille Keskimöjoen laavulle ja uittorännille.

Keskiviikko meni lepomerkeissä kokolailla sekin, Inarissa piipahdettiin Siidassa saamelaiskulttuuriin tutustumassa ja matkanvarrelta kuvattiin jälleen muutamia kuukkeleita ja muita.

Torstaiaamuna saatiin herättyä jo suurinpiirtein ihmismäiseen aikaan ja aamupäivästä startattiin Kiilopään tunturikeskuksen parkkipaikalta kohti Kuutamokurua. Päivä oli melko harmaa, kuten koko muukin alkuviikko, mutta innolla silti tuli pysähdeltyä kuvaamaan. Kuutamokurun suulle saavuttuamme imuroitiin huiviin pikaiset pussipastat ja homma jatkui muutaman tunnin kuvaussessiolla. Takaisin päin könytessä törmättiin katajien katveessa piilottelevaan riekkoparveen. Välttävätkin kuvat jäi vähiin, illan jälleen hämärtyessä maata vasten tukemalla sai yhden miltei skarpin ruudun, johon loppupeleissä voi olla ihan tyytyväinen. Suljin 1/25 – ISO800 -ja täyttä aukkoa, kolmesatasella.

Perjantain aamupäivä meni jahkaillessa ja autossa istuen. Otettiin suunta kohti Lemmenjokea, pysähtyen matkalla kahville ja muutamalle kuvalle karhunpesäkivellä. Aurinko paistoi koko matkan miltei pilvettomältä taivaalta, mutta noin kymmenen kilometriä ennen määränpäätä taivaalle ilmestyi paksun ja harmaan pilvilautan reuna, eikä liene epäselvää että suuntamme oli sen alle. Venematkoja Ravadaskönkäälle ja muihin jokivarren kohteisiin ei näemmä enää syksyllä ollut saatavilla ja Joenkielisen luontopolku 18kilometrin tepastelullaan oli tämän päivän aikataululle liikaa. Kierrettiimpä siis lyhyempi neljän kilometrin luontopolku.

Launtai aamuna retkikunnan liikkeelle lähtevä kokoonpano tipahti neljästä kolmeen. Aamusta ajeltiin UKK:n ohi Sompion suojelualueen kupeeseen ja lähdettiin kiertämään Pyhä- Nattasen luontopolku. Alkuun oli edessä noin kahden kilometrin nousu tunturin laelle ja jo noin puolivälissä matkaa huomasi, että tämä nousu todella kannatti jo pelkän elämyksen takia. Nattasten rakkakivikoiden ympäröimät “kivitalot” olivat kauniita katsella ja mukavia kuvata, vaikka tuuli ajoittain meinasi käydä kylmästikkin. Laelta laskeuduttiin Nalijoen laavulle evästämään, reitti alas oli paikka paikoin melko rajuakin kivikkoa. Laavulta polku johti takaisin tien varteen, ensimmäistä kertaa reissun aikana alkoi huolestuttavasti näyttää, että puolentoistakilometrin mökkipolku päästäisiin kävelemään päivän valossa. Mökillä ilta meni jälleen saunomisen merkeissä, reppuja pakatessa  ja kotiin lähtöön valmistautuessa.

Viikon aikana kuvauspainotteisella reissulla käveltyjä kilometrejä tuli noin viisikymmentä ja auton trippi pyörähti vähän enemmän. Vaikka ruska ja valo matkasta puuttuivatkin, niin kokonaisuutena kuitenkin mukava reissu, sellainen joka laittaa jo seuraavankin muhimaan. Keväässäkin on oma viehätyksensä..

Postauksen loppuun vielä muutama kuva retkueesta..